KOKk – Tapani Koivula: Kosminen kosketus

 

Hankin tämän kirjan kokoelmaani jo jokin aika sitten, mutta en vielä ole päässyt lukemaan sitä. Takakannen teksti kertonee aika paljon teoksen luonteesta, ja niin, moni julkaisu aina näistä vanhoista ufokirjoista vaikkapa Youtuben podcasteihin on vain sitä samaa vanhan toistoa. Roswell 1947 ja sitä rataa. Toki tällaiselle vanhan kertaukselle on omat markkinansa, sillä jostainhan ufoharrastajankin on mielellisen tietokantasi päivittäminen aloitettava.

Se, mikä esittelytekstissä pompsahtaa mielenkiintoisesti silmään, on juuri tuo viimeinen virke, se, että Koivula on ratkaissut elämän mysteeriot ja nimenomaan ”henkilökohtaisella tasolla”. Juuri näinhän se menee. Juuri näinhän sen täytyy mennä. Juuri näin sen on tarkoitettu menevän. Mitään kollektiivista heräämistä tai todellisuuden luonteen tajuamista kansallisesti tai globaalisti ei mielestäni edes kannata odottaa tapahtuvaksi, sillä kaikilla on se oma polkunsa näihin, ja kukaan muu ei voi sitä käydä.

Meillä jokaisella on oma käyttöliittymämme todellisuuteen, tähän maailmaan, jossa elämme. Ja se on mielemme, aivot, tiedostus. Joku on joskus ehdottanut, että tämän käyttöliittymän takana olisimme kaikki samaa, universumin ajatusta, sitä, joka tulee yhtä aikaa 6 miljardin käyttöliittymän kautta tutkailemaan maailman menoa. Ehkä ei niinkään, mutta mielenkiintoinen ajatus silti, ja henkilökohtaisella tasolla elämän salaisuuden tajuaminen on silti validi ilmiö.

Täytyy lukaista tämä kirja ensitilassa!

Takakannesta: ”Ufotutkija, arkkitehti ja kirjailija Tapani Koivulan uusi henkinen ufokirja tarjoaa suomalaisen ufotutkimuksen historiaa aina tähän päivään saakka selkeänä kokonaisuutena, osana kansainvälistä ufotutkimusta. Kirja sisältää myös kontaktitapausten läpileikkauksen ufosieppauksista avaruusolennoilta saatuihin viesteihin.

Koivula väittää kirjassaan, että tutkittuaan 45 vuotta ufoja ym. paranormaaleja ilmiöitä hän on ratkaissut universumin ja elämän mysteeriot – henkilökohtaisella tasolla.”

Uudempi Vanhempi

Yhteydenottolomake